Kolmaskymmenes raskausviikko meneillään, kauaa emme ole enää yhtenä kappaleena. Odotan kyllä pumpernikelin syntymää, mutta samalla olen todella kauhuissani! Miten tää aika on mennyt näin nopeasti? En mä ole vielä valmis äidiksi! Tarvitsen lisäaikaa valmistautumiseen, kaiken uuden omaksumiseen, pesänrakennukseen jne, jne...
Tähän saakka raskaus on mennyt hyvin. Pumpernikel on kasvanut ja kehittynyt ihan oppikirjojen mukaisesti, kaikki arvot on olleet kohdillaan ja ensiviikon synnytystapa arvion jälkeen voinee huokaista helpotuksesta sen suhteen että onko jossain tavassa kohdallani normaalia enemmän riskejä. Lähinnä siis pelätään osteoporoottisen luustoni kestämistä normi synnytyksessä, varsinkin jos tuo tyttö kasvaa kovin isoksi. Tulossa on siis kaiken todennäköisyyden mukaan pikku neiti piristämään elämääni (tai tekemään siitä entistä hankalampaa, you never know..)
Itse olen sinnitellyt odotettua paremmin. Toki kaikkia pikkukremppoja on, jotka häiritsee elämää, kuten kivuliaat suonenvedot ja jalkakrampit, poltteleva ja rintaa ahdistava närästys, johon lääkkeet ei juuri auta (siispä nukun istualteen), kuivat limakalvot eli päivittäiset nenäverenvuodot, jatkuva vessahätä ja kuoleman väsymys, joka ajoi mut sairaslomalle jo 7vkoa ennen äitiysloman alkua. Virallisesti mammaloma alkaa siis joulukuun tokaviikosta.
Ah, näitä naistenvaivoja! Ihana hehkeä raskausaika! Onnea ja autuutta pullollaan! Olisikin.. No iho on kyllä voinut paremmin koko kesän ja hiukset saanut vähän pituutta ja tuuheutta (eli karvanlähtö vähentynyt), mutta syksy toi tullessaan taas kuivuvan ihon, joka tuntuu kuivuvan ja hilseilevät normaaliakin enemmän. Läträän siis babyoililla jo ennen babyn syntymää ;-)
Tissit kasvaa, mutta koska ne alkoi kasvaa jo heti alkuraskaudesta, olen jo alkanut tottua niihin. Vatsakumpukaan ei ahdista niin paljoa kuin pelkäsin. Siis ulkoisestihan se on ihan selkeä vauvamaha ja ison osan aikaa olen jopa ylpeä siitä. Silitän mahaani hymyillen, mitä en ikinä olisi voinut uskoa! Pahimmat ahdistukset liittyy fyysiseen oloon ja psyykkeeseen, joka on niin kieroutunut ettei siitä kukaan ota selvää. Siis samaan aikaan kun nautin raskaudesta ja olen onnellinen vauvan kasvusta ja kehityksestä, kammoan omaa lihomistani ja ahdistun lähes jokaisesta suuhun tunkemastani lusikallisesta. Silti olen saanut syötyä ja nostettua omaakin painoani tässä vauvan, istukan ja lapsiveden painon ohella. Vaikea sanoa kuinka suuri osuus kertyneistä kiloista on raskautta ja mikä omaa massaani, se selvinnee synnytyksen jälkeen. Toivon etten synnytyksen jälkeen palaa ihan raskautta edeltäviin mittoihini, sillä se keho ei kyllä jaksaisi tuottaa kasvavalla lapselle riittävästi maitoa.
Moni läheinen ja etäisempikin tuttu on sanonut minun selkeästi aikuistuneen jo tämän reilun puolenvuoden aikana, jonka raskaus on kestänyt. Ainakin ajatusmaailma on vähän muuttunut, sen myönnän itsekin. Ennen tulevaisuus oli mustaa sumua ja elin asenteella päivä kerrallaan, katsotaan mihin jaksetaan... Nyt mietin pakostakin tulevaisuutta pitkällä tähtäimellä, sillä elämä on yhtäkkiä saanut merkityksen. Vastuullani on kokonainen elämä omani lisäksi, joten paree pitää huoli itsestäni, jotta kykenen huolehtimaan tuosta toisesta!
Toki mulla on ihan mahtava tukiverkko. Perhe, ystävät, muut läheiset, mukava neuvolantäti, ihana perhetyöntekijä ja sitten oma hoitotiimini. Toukukuusta lähtien olen siis hoidattanut itseäni sh kuntoutusosastolla, josta tarkoitus kotiutua jouluun mennessä. Sen jälkeen hoito jatkuu sh polilla ja kaupungin psyk polilla, joten tunnen oloni luottavaiseksi ja turvatuksi. Ainakin tällä hetkellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti