Taas yksi vaihe elämästä takanapäin. Kotiuduin kuntoutusosastolta muutama päivä sitten, suunnitellusti niin että ehdin (toivottavasti) kuukauden orientoitua kotona oloon ennen pumpernikkelin syntymää. Ekaa kertaa pitkän hoitojakson jälkeen ei ole tullut sellaista 'tyhjiötä' -tuntui ihan luontevalta siirtyä kotiin. Toki ihmisiä ja sitä yhteisöllisyyttä on vähän ikävä, mutta eihän mun onneksi heistä tarvitse kokonaan luopua!
Loka-marraskuun ahdistus helpotti vain lääkitystä lisäämällä, eli mirtazapiin otettiin takaisin käyttöön. Onneksi se tässä vaiheessa raskautta on jo ihan turvallista. Kuulemma vauva vaatii mun lääkityksen takia hieman tarkempaa seurantaa heti syntymän jälkeen, mutta varsinaisesti mitään riskejä ei pitäisi olla. On kuulemma paljon parempi, että jatkan sopivalla annostuksella ja tasapainooisella mielellä, jos lääkkeiden vehentämisestä/ lopetuksesta synnytyksen ajaksi saattaisi seurata niin totaali ahdistus, etten jaksaisi huomioida pientä riittävästi (= pahin painajaiseni!)
Oon ihan megasuuri jo nyt ja bebe saattaa kuulemma kasvaa tämän jäljelläolevan kuukauden aikana vielä jopa kilon!! Monena viikkona on vaa'an lukemat saaneet mut lamaantumaan kauhusta. Sitten hoen itselleni ääneen/mielessäni, että meitä on siinä vaa'alla kaksi! Ja istukka ja lapsivesi ja mitä lie muutakin... Mutta fakta on, että raskauden aikana massaa on kertynyt jo melkein 19kiloa, paino alkaa niinkin pöyristyttävällä lukemalla kuin 6, mikä on ihan käsittämätöntä! Miten mä voin painaa noin paljon?! Muistan vielä kun se alkoi kolmosella..
Samalla kuitenkin toivon, ettei nää kilot jää kättärille. Haluan kyetä imettämään ja jaksaa hoivata, kantaa ja nostella pikkuistani sekä valvoa ja olla kärsivällinen huonoista unista huolimatta. Tunnen itseni sen verran hyvin, että nälkiintyneenä mikään noista edellämainituista tuskin onnistuisi. Kerrankin on elämässä pakko pitää huoli itsestä ja ajatella elämää pitkällä tähtäimellä tulevaisuuteen! Outoa, mutta kuitenkin niin kovin helpottavaa ja huojentavaa. Mun ei tosiaankaan enään tarvitse taistella sitä anoreksian oravanpyörää vastaan - se on nyt poissuljettu vaihtoehto (jonkaloitolla pitämiseen saatan toki vielä pitkään tarvita apua ja tukea)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti