Poikatyttö tykkää pojista ja tytöistä

Olen esikoinen ja naapurustossa sekä hoitopaikassa oli enemmän poikia kuin tyttöjä. Kotona leikin legoilla, pikkuautoilla, kuuntelin musiikkia, piirtelin ja askartelin. Ne niinsanotut tyttöjenleikit tulivat vasta esikouluikäisenä, kun ympäristönpainostuksesta koitin osallistua barbileikkeihin. Ei tullut mitään. En vaan ymmärtänyt mitä hauskaa on vaihdella vaatteita niille pienille tyhmännäköisille nukeille. Oli mulla yksi nukke jonka sain jo kolme-neljävuotiaana italiasta. Sen nimi oli Ilona ja sen selässä oli luukku, johon sai vahdettua erilaisia levyjä; itkua, naurua, laulua ja puhetta. Parasta lapsuudessa oli kuitenkin istua isän kanssa pimiössä ja katsoa kun se vedosti kuviaan. Isän kanssa myös kiersin golfkenttiä, kävin hiihtämässä, pelaamassa lätkää minikokoisella mailallani ja hakkailin palloja tenniskentällä.

Äiti yritti laittaa minut balettiin ja muutaman vuoden siellä kestinkin, mutta sitten se liiallinen kuri ja tiukat nutturat alkoi vaan ahdistaa. Musta tuli heppatyttö. Nukeista, meikkaamisesta, prinsessaleikeistä ja vastaavista tyttöhömpötyksistä en kiinnostunut koskaan. Paras nukkeni oli pikkusiskoni, joka syntyi kun olin esikoulussa. Siskoparalla on varmaan elinikäiset traumat siitä miten häntä lapsena kohtelin. Onneksi nykyään pystymme jo puhumaan asioista. Ollaan siskon kanssa kyllä ihan eri laisia. Se jaksaa meikata päivittäin, kulkee korkkareissa, huolehtii hienoista kynsistään ja on kyllä kaikin puolin muutenkin naisellisempi. Siinä seurassa tulee väkisinkin välillä valju, kömpelö ja androgyyni fiilis.

Ehkä tämä lapsuudesta saakka kytenyt androgyynisyys yhdistettynä kapinaan kasvaa naiseksi ja toiveeseen syntyä pojaksi, vaikuttaa seksuaalisuuteeni ja niihin fantasioihin joita olen jo vuosia pyöritellyt mielessäni. Nimittäin kiinnostukseeni naisia kohtaan. En ehkä tiedä kykenisinkö elämään suhteessa naisen kanssa, vaikea sanoa kun en ole koskaan kokeillut. Kaikki suhteeni ovat aina olleet miehiä, mutteivät aina sieltä maskuliinisimmasta päästä. Ehkä se on joku kompromissi. Olen jo pidempään pyöritellyt mielessäni ajatusta uskaltautua kuvitelmista todellisuuteen -mutta niinkuin ihmissuhdeasioissa yleensäkin, se tulee jos on tullakseen.

Muutama ystävämies on myös ilmaissut halukkuutensa osallistua kimppaan jos tapaan jonkun minua kiinnostavan tytön. Olen luvannut pistää harkintaan. Niinkuin olen ennekin ilmaissut, olen utelias ja kokeilunhaluinen enkä halua tyrmätä mitään vierasta poissuljetuksi. Ennakkoluuloiset ja rajoittuneet ihmiset menettävät elämässään varmasti paljon enemmän kuin tajuavatkaan.

Seksiaddiktimagneetti

Mistä johtuu, että vedän puoleeni seksuaalisesti ylivirittyneitä miehiä toinen toisensa jälkeen? Itse olen kuitenkin mielestäni aika tavis seksuaalisuuden saralla. Avoin, kokeilunhaluinen joo kyllä, mutta ei mua paneta päivittäin. Voin elää kuukauden ihan tyytyväisenä ilman seksiä vaikka toki nautinkin jos sitä on tarjolla säännöllisesti. Vakituisessa parisuhteessa ja avioliitossa eläessä tilanne toimi, koska oltiin miehen kanssa suurimmanosan aikaa yhtä aktiivisia ja nautittiin pitkistä pelehtelyistä. Olen rekisteröinyt 'ongelman' vasta nyt kun olen niinsanotusti vapailla markkinoilla ja tapaillut muutamia miehiä. Yhtä poikkeusta lukuunottamatta kaikki miehet ovat varattuja ja muuten ilmeisen tyytyväisiä parisuhteeseensa (no luulisin, jos kerta siinä pysyttelevät) mutta kaipaavat aktiivisempaa seksisuhdetta.

Minulle tilanne on ollut hetken kestävissä jutuissa ihan fine, sillä en ole itsekään kaivannut mitään vakavampaa. Tavallaan nämä varatut miehet on turvallisempia, heillä on aina se oma nainen jonka luokse palata kun minä kyllästyn niihin. Yksineläjistä tulee liian helposti rasittavia riippakiviä, joiden tunteita väistämättä loukkaa kun ei enään haluakaan tavata. Toisaalta näissä suhteissa en koskaan anna itseni edes ihastua, sillä tiedän siten vain satuttavani itseäni vaikka tuskin tämä tunteiden liikakontrollointikaan on pidemmänpäälle hyväksi.

Kaikki miehet ei vissiin kuitenkaan ajattele seksiä jatkuvalla syötöllä, mä vaan onnistun järjestelmällisesti sivuuttamaan heidät. Ehkä ne on niitä tylsiä, joiden kanssa ei juttukaan luista tai jotka eivät kestä mun jatkuvaa puhetulvaa, sekoilua ja ajoittaista ylienergisyyttä. Tai ehkä mä viestin jo olemuksellani jotain, mikä karkottaa heidät kauas mun luota, jotain mitä en itsekään hiffaa.. Niin tai näin, oon taas onnistunut sotkeutumaan mieheen, jonka kanssa yli puolet ajasta keskustellaan seksistä. Vitsaillen, pilaillen ja välillä ihan vakavastikin. Tämä viimeinen löytö on hämmentävä, ehkä siksi että olemme tunteneet jo vuosia ja ehkä siksi että hän on poikkeuksellisesti vapaa ja lapseton. Aika täydellinen saalis siis....no aika näyttä.

Mikä minä olen?

Nainen, tyttö, neiti, nuori, aikuinen...? Jos suureltayleisöltä kysytään taidan olla aikuinen keski-ikäinen nainen. Itse miellän itseni enemmänkin nuoreksi tytöksi, ehkä pikkuhiljaa jo nuoreksi naiseksi. Nainen kuulostaa kuitenkin niin aikuiselta. Keski-ikäinen kuulostaa ikälopulta vanhukselta! Mutta monien määritelmien mukaan me yli kolmekymppiset olemme jo keski-ikää. Niin ikävältä ja surkuhupaisalta kuin se tuntuukin...

No pitäisikö minun sitten tuntea itseni jo aikuiseksi naiseksi? Ihan viimeaikoina asenteeni on alkanut vähän muuttua, olen huomannut itsessäni pelottavia tätimäisiä piirteitä -ja tätiytyminen on ehkä kamalinta mitä elämältäni haluan! En missään nimessä haluaisi olla enään teini-ikäinen, luojan kiitos ne vuodet ja se epävarmuus on hamaa historiaa. Miellän aikuisuuden kuitenkin jollaintapaa kuivaksi, tylsäksi, järjestelmälliseksi ja liian vastuuntuntoiseksi, voidakseni kutsua itseäni aikuiseksi. Ehken koskaan kasvakaan aikuiseksi vaan jään mummeliksi asti häilymään tähän nuoruuden ja aikuisuuden välimaastoon.

Ensimmäisiä tätiytymisen hälytysmerkkejä ilmeni muutama vuosi sitten kun aloin kuuntelemaan Totoa ja tykkäämään siitä. Keski-ikäisten musiikkia. Sitten huomasin teknobileissä käydessäni olevani keskivertokävijöiden vanhempien ikäluokkaa. Tykkään edelleen tanssia musiikin liikuttamana, mutta nykyään olen paljon paljon kriittisempi bileiden suhteen. Myös bilepaikan, äänentoiston ja muiden viihtyvyyteen vaikuttavien tekijöiden. Aiemmin kuuntelin enemmän meneillään olevan vuosikymmenen musiikkia ja vähemmän niitä lemppari klassikoita. Nykyisin musiikkimakuni koostuu 80%sti 70-90luvun artisteista.

Ostin elämäni ekat Eccot! Ne jos mitkä ovat olleet mielestäni tätikenkiä, mutta nyt nämä on mun lempparit ja tiedän takuuvarmana ostavani vielä useita pareja eccoja elämäni aikana. Silti olen aika perus huoleton, itsesuojeluvaistoton optimisti, joka ei jaksa liikaa stressata raha-asioista tai käytöksestään. Välillä bileputket venyy ja huudatan musiikkia herättäen koko naapuruston! Festarielämä kuuluu oleellisena osana kesään ja jos ei rahat meinaa riittää festarilippuihin, niinkuin tänä vuonna, ilmoittauduin vapaaehtoistöihin majoitusta, ruokaa ja festariluppua vastaan!

Onko sillä siis loppujen lopuksi väliä miksi itsensä luokittelee tai miksi muut minut luokittelevat?! Kaikki kategorisointi on mielestäni ollut aina turhaa ja ahdasmielistä. Mulle riittää, että mä oon mä! (enkä muuksi muutu..)

Taantumusta teini-ikään vai aikuisuudessa eteenpäin haparointia?

Miehen kuolema aiheutti pitkän ja lamaannuttavan kauden elämässäni. Siksi kirjoittaminenkin taukosi. Mielessä on paljon asioita, jotka kaipaavat ulos, mutta oikeita hetkiä sanojen purkautumiseen on vaikea löytää. Aikuinen elämäni (monen mittapuun mukaan jo keski-ikäinen) on viimeaikoina alkanut muistuttaa sitä kaoottista sekoilua, jota elin teinivuosina. Treffailin tuossa yhdessä välissä viittä miestä samaan aikaan. Tai kuutta, jos mukaan lasketaan suhteellisen pitkäaikainen ihastukseni, joka näistä kaikista ainoana miehenä minua todella kiinnostaa. Ainoa joka saa niinkutsutusti perhosia vatsaan.

Ehkä pitkä selibaatti, yksinäisyys, surun- ja masennuksen aiheuttama sosiaalisesta elämästä vetäytyminen selittävät osaltaan tätä aktivoitumistani. Lisäksi välillä taas poisjääneet kuukautiset alkoivat uudestaan samoihin aikoihin kun päivät alkoivat pidentyä. Kevät ja hormonit! Siihen kun lisää mukavia miehiä, joiden kanssa juttuluistaa ja kiinnostuksen aiheet kohtaavat, ei ole vaikea veikata että holtittomana leskenä raahaan kotiini ja majoitan näitä tuttavuuksia. Pari niistä on jäänyt ihan yhden yön jutuiksi. Olen tosin onnistunut loukkaamaan kumpaakin miestä tahtomattani, sillä he ovat kuitenkin odottaneet jotain enemmän kuin olen luvannut.

Yhksi on jäänyt lähinnä juttelukaveriksi, hän onkin sitten jouutunut kuuntelemaan purkautumistani näistä muista suhteista. Ihmettelen, että mies edelleen jaksaa soitella ja kuunnella minua, mutta ehkä hän tosiaan on niin yksinäinen kuin on kertonut. Huonokin seura on joidenkin mielestä parempi kuin ei mitään.

Sitten on ystäväpoika, jonka seurassa on hauska juhlia ja jolle olen tarjonnut yösijan ainakun kotiin on vaikea mennä (perheellinen mies, jonka parisuhde käy nyt läpi jonkinlaista kriisivaihetta) ja koittanut kuunnella ja ehkä välillä tökkiä häntä mielestäni oikeaan suuntaan. Eli selvittämään tilannetta siellä kotona ja rauhoittamaan vähän omaa päihteidenkäyttöään. Niin ja toki aina mukana kuvioissa on kindof_exä jostain sieltä kymmenenvuoden takaa. Säännöllisen epäsäännöllistä, muttei mitään sen vakavampaa. Koskaan.

Päästäkseni elämässäni johonkin järjestykseen olen nyt siis koittanut tehdä selväksi näille kaikille edellämainituille, että elämässäni on tällä hetkellä vain yksi mies, johon olen ihastunut. Todella ihastunut, mutta jonka kanssa tilanne on, hmmm....sanoisinko sen verran epämääräisessä vaiheessa, etten uskalla ajatella asiaa enempää. Olemme tunteneet jo vuoden verran ja tutustuneet vähitellen paremmin ja paremmin. Suutelua pidemmälle tilanne ei ole edennyt, vaikka olemmekin olleet kahdestaan kotonani. Ehkä hidas eteneminen on hyvä, ehkä siihen vaikuttaa minun leskeyteni tai hänen avioliittonsa, ehkä ikäero, jota en itse kyllä noteeraa mitenkään. Joka tapauksessa hän on saanut minut ajattelemaan elämääni, itseäni, sitä mitä haluan ja mikä tuntuu hyvältä. En kuitenkaan usko että meidänkään välille voi koskaan syntyä mitään ystävyyttä enempää. Elämä vain on.

Nyt koitan kohdata itseni taas aikuisena naisena, joka kaipaa elämäänsä muutakin kuin hetkittäistä hauskaa seksiä.