Miehen kuolema aiheutti pitkän ja lamaannuttavan kauden elämässäni. Siksi kirjoittaminenkin taukosi. Mielessä on paljon asioita, jotka kaipaavat ulos, mutta oikeita hetkiä sanojen purkautumiseen on vaikea löytää. Aikuinen elämäni (monen mittapuun mukaan jo keski-ikäinen) on viimeaikoina alkanut muistuttaa sitä kaoottista sekoilua, jota elin teinivuosina. Treffailin tuossa yhdessä välissä viittä miestä samaan aikaan. Tai kuutta, jos mukaan lasketaan suhteellisen pitkäaikainen ihastukseni, joka näistä kaikista ainoana miehenä minua todella kiinnostaa. Ainoa joka saa niinkutsutusti perhosia vatsaan.
Ehkä pitkä selibaatti, yksinäisyys, surun- ja masennuksen aiheuttama sosiaalisesta elämästä vetäytyminen selittävät osaltaan tätä aktivoitumistani. Lisäksi välillä taas poisjääneet kuukautiset alkoivat uudestaan samoihin aikoihin kun päivät alkoivat pidentyä. Kevät ja hormonit! Siihen kun lisää mukavia miehiä, joiden kanssa juttuluistaa ja kiinnostuksen aiheet kohtaavat, ei ole vaikea veikata että holtittomana leskenä raahaan kotiini ja majoitan näitä tuttavuuksia. Pari niistä on jäänyt ihan yhden yön jutuiksi. Olen tosin onnistunut loukkaamaan kumpaakin miestä tahtomattani, sillä he ovat kuitenkin odottaneet jotain enemmän kuin olen luvannut.
Yhksi on jäänyt lähinnä juttelukaveriksi, hän onkin sitten jouutunut kuuntelemaan purkautumistani näistä muista suhteista. Ihmettelen, että mies edelleen jaksaa soitella ja kuunnella minua, mutta ehkä hän tosiaan on niin yksinäinen kuin on kertonut. Huonokin seura on joidenkin mielestä parempi kuin ei mitään.
Sitten on ystäväpoika, jonka seurassa on hauska juhlia ja jolle olen tarjonnut yösijan ainakun kotiin on vaikea mennä (perheellinen mies, jonka parisuhde käy nyt läpi jonkinlaista kriisivaihetta) ja koittanut kuunnella ja ehkä välillä tökkiä häntä mielestäni oikeaan suuntaan. Eli selvittämään tilannetta siellä kotona ja rauhoittamaan vähän omaa päihteidenkäyttöään. Niin ja toki aina mukana kuvioissa on kindof_exä jostain sieltä kymmenenvuoden takaa. Säännöllisen epäsäännöllistä, muttei mitään sen vakavampaa. Koskaan.
Päästäkseni elämässäni johonkin järjestykseen olen nyt siis koittanut tehdä selväksi näille kaikille edellämainituille, että elämässäni on tällä hetkellä vain yksi mies, johon olen ihastunut. Todella ihastunut, mutta jonka kanssa tilanne on, hmmm....sanoisinko sen verran epämääräisessä vaiheessa, etten uskalla ajatella asiaa enempää. Olemme tunteneet jo vuoden verran ja tutustuneet vähitellen paremmin ja paremmin. Suutelua pidemmälle tilanne ei ole edennyt, vaikka olemmekin olleet kahdestaan kotonani. Ehkä hidas eteneminen on hyvä, ehkä siihen vaikuttaa minun leskeyteni tai hänen avioliittonsa, ehkä ikäero, jota en itse kyllä noteeraa mitenkään. Joka tapauksessa hän on saanut minut ajattelemaan elämääni, itseäni, sitä mitä haluan ja mikä tuntuu hyvältä. En kuitenkaan usko että meidänkään välille voi koskaan syntyä mitään ystävyyttä enempää. Elämä vain on.
Nyt koitan kohdata itseni taas aikuisena naisena, joka kaipaa elämäänsä muutakin kuin hetkittäistä hauskaa seksiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti