Mikä sai minut taas epävarmaksi?

Avauduin, naiseuduin, seksualisoiduin ja itsevarmuuteni pääsi kukoistamaan, muutenkin kuin sängyssä. Se vei hetken aikaa, että tutustuimme ja luotimme toisiimme, mutta se oli kyllä täysin sen (lyhyehkön) odottamisen arvoista. Tunne että olet haluttu, rakastettu ja arvostettu juuri sellaisena kuin olet. Sinulta ei odoteta yhtään enempää, kuin mihin tiedät pystyväsi. Tunne kun saat antaa ja rakastaa ja arvostaa toista täysin rinnoin koko kehollasi ja näet sen onnen ei vain silmistä vaan koko olemuksesta. Se on onnea ja rakkautta.

Eikä se rakkaus kuihtunut mihinkään, vaikka mieheni sairastumisen myötä hänen seksuaaliset halunsa katosivatkin lähes kokonaan. Toki se vaivasi minua ajoittain todella voimakkaasti ja käänsin asian itseäni kohtaan. Minussa täytyy olla jotain vikaa, kun en olekaan enään haluttava. Otin asian esille ehkä turhankin usein saadakseni varmistuksen siitä etten ole muuttunut tai minuun ei ole kyllästytty. Keskustelin asiasta sekä oman terapeuttini että mieheni lääkärin kanssa ja ymmärsin kyllä asian. Olin kärsivällinen, sillä luotinhan loppuun saakka parempaan tulevaisuuten, paranemiseen ja yhteiseen loppuelämään.

Hääpäivä oli onnellinen vaikka molemmat stressasimmekin sitä enemmän kuin mitään elämässämme. Hääyö ei kuitenkaan vastannut ihan kaikki odotuksiani, olimme niin väsyneitä ja no, humalassa, että nukahdimme aika pian sänkyyn päästyämme. Oikeastaan se oli täysin ymmärrettävää kaiken sen jännityksen ja pitkän päivän päätteeksi. Ensimmäiset epävarmuuden tunteet alkoivat häämatkalla, jona aikana olimme enemmän erillään kuin koskaan kotona. Kaikelle löytyi selitykset; miestä jännitti kaikki vieras ja sitten hän niksautti selkänsä ollen puolirampa läheskoko viikon. Siitä se kuitenkin lähti, sairastaminen, jota emme silloin vielä osanneet tulkita, saati sitten hakeutua ajoissa hoitoon.

Kotona tilanne jatkui normaaliintapaan, mutta vähentyneenä seksuaalisuutena. Tuli automaattinen fiilis, että tätäkö se avioelämä todella on?! Pitääkö lukuisat vitsit papinaamenesta seksintappajana todella paikkansa?! Siltä se tuntui, tosin ne harvat kerrat joita meillä oli olivat kyllä yhtä täydellisiä, ihania ja kiihkeitä kuin aiemminkin. Se helpotti huoltani, mutta jätti kuitenkin jälkensä. Seksuaalisuuteni vetäytyi johonkin piiloon, kun jatkuvasti jouduin sitä sinne työntämään täyttymättömien halujen tieltä. Helpompi elää kokonaan ilman kuin haluten saamatta täyttymystä.

Kokonaistilanne kaikessa julmuudessaan ja epäreiluudessaan vaikutti kuitenkin todella voimakkaasti.  Mieheni kuoli ja vei ison osan minusta mennessään. Siltä se tuntui ainakin pitkään. Kunnes huomasin itse edelleen eläväni ja elämän ympärillä jatkuvan. Nyt tunne on kääntynyt enemmän siihen suuntaan, että kuollessaan hän jätti ison osan itsestään minulle. Minuun. En edelleenkän tiedä onko maailmassa vain yksi ainoa oikea meille jokaiselle. Pitääkö minun tyytyä johonkin lähes yhtähyvään vai voiko olla niin, että se oikea odottaa minua vielä jossain?! Vai löytyisikö täältä miljardien ihmisten täyttämältä pallolta useampi oikea kumppani meille jokaiselle?!

Parisuhde onnea

Kauan sitä täytyi odottaa, mutta kun se oikea tuli kohdalle, tiesin heti meidän kuuluvan yhteen. Oltiinhan me muutaman kerran ohimennen nähty ja ehkä meidät oli esiteltykin, muttei kumpikaan ollut oikein huomioinut näitä tilanteita. Molemmat oltiin jo luovuttu toivosta rakkauden suhteen, mutta niinkai se useimmiten tulee, kun sitä vähiten osaa odottaa.

Kipinä ja kiinnostus syttyi heti kun ensimmäisen kerran vähän juteltiin. Meni viikko ja epätoivo ehti kasvaa suureksi; entä jossei sitä kiinnostakaan. Sen viikon jälkeen sitten käytännössä katsoen jo asuttiin yhdessä. Viisi kuukautta ja oltiin kihloissa, varmoina yhteisestä tulevaisuudesta ja häitä suunnittelemassa. Riideltiin muutaman kerran, vähän useammin kinasteltiin, mutta kaikki sovittiin joko samantien tai viimeistään ennen nukkumaan menoa.

Aikaisemmin kun ihmiset on puhuneet sielunkumppaneista ja rakkaudesta ensisilmäyksellä, olen vain sarkastisena pyöritellyt silmiäni. Kun se sitten tuli omalle kohdalle, en voi kuin toivoa, että mahdollisimman moni saisi kokea saman. Molemmat oltiin vähän hulluja (minä edelleen) ja omattiin muiden mielestä friikkejä tapoja. Ehkä siksikin oli ihanaa löytää toinen, jonka kanssa sai olla juuri niin hölmö oma itsensä kuin vain mahdollista! Kaikesta pyrittiin puhumaan suoraan ja avoimesti, sillä se paras luottamus syntyy. En jaksa uskoa parisuhteen toimivuuten, jos siinä täytyy koittaa mielistellä toista tai peitellä jotain omassa olemisessaan / ajatuksissaan.

Ei kiirehditty seksin kanssa vaan edettiin molemmista hyvältä tuntuvaa tahtia. Se tuli kuin luonnostaan ja se tuntui paremmalta kuin koskaan. Varmasti kehoni hormonitoiminnan käynnistymiselläkin oli merkityksensä asiaan, mutta mieheni sai minut todella tuntemaan itseni naiseksi. Ihan kuin olisin puhjennut kukkaan kirjaimellisesti, kun oltiin yhdessä. Itsevarmuus kasvoi silmissä ja ulkopuolisetkin huomasivat muutoksen. Sain niin paljon rakkautta, kehuja ja huomiota osakseni, että olin pitkään todella hämilläni. Sen jälkeen vain nautin kaikesta siitä rakkaudesta ja yhteydestä, siitä että sain myös rakastaa täysin rinnoin ja tehdä toisen onnelliseksi.

Itseasiassa se oli harvoin vain seksiä, mitä meidän välillä tapahtui. Se oli paljon suuremmassa määrin rakastelua, fyysistä rakastamista. Fyysistä rakastamista josta me molemmat löysimme aivan uusia ulottuvuuksia. Uskon, että aina on mahdollisuus oppia uutta, löytää itsestään uusia puolia ja kokea uudenlaisia tunteita. Minulle tuotti ensin häpeää ja järkytystä kun mies sai minut kastelemaan puolet sängystä. Tunne oli silti niin mahtava, etten voinut olla nauttimatta, mutta jonkin aikaa jouduimme hoitamaan hommat muualla kuin sängyssä tai virittelemään sänkyyn alustan, joka esti patjoja 'sotkeutumasta' muuten sisäinen hygieenikkoni nosti kädet pystyyn.

Mies sai orgasmeja helpommin kuin minä, siis koko kroppaa ravistavia päänräjäyttäviä orgasmeja, jotka eivät kuitenkaan johtaneet laukeamiseen. Se hämmensi aluksi, mutta sitä oli ihan mahtava seurata. Uskomatonta nähdä millainen vaikutusvalta meillä oli toisiimme. Nautimme rakastelusta ja toistemme läheisyydestä niin paljon, ettei juuri jouduttu kehittelemään tai kokeilemaan mitään erikoista. Toki hieroimme toisiamme ja läträsimme babyoililla, rakastelimme suihkussa sheivattuamme toistemme karvat ja haimme välillä jännitystä kodin ulkopuolelta. Ehkä jos meille olisi annettu enempi aikaa, olimme ehtineen kokea paljon enemmänkin..

Epävarmasta itseinhosta Naiseuteen

Miksikö kuvittelin seksuaalisuuteni olevan väärin ja likaista? suurin syy taitaa löytyä lapsuudenkodista ja neitsytäidistäni (olen itsekin neitsyt, ei sen puoleen) ja neitsyidenhän sanotaan olevan pinnallisesti siveellisiä ja turhantarkkoja. Äitiin kaikki horoskooppikuvaukset istuvatkin kuin nuppi lipputangon päähän. Olin jakorasia kun en vakiintunut parisuhteeseen teini-ikäisenä vaan koitin löytää sitä oikeaaa - ja tapailin useampia poikia. En kuulemma ikinä löydä ketään jos elän kuin lutka. Pitäisi miettiä tulevaisuutta eikä olla turhan kranttu miesten suhteen. Vaikken koskaan ole halunnut tulla äitini kaltaiseksi, ainakaan parisuhteista tai itsekunnioituksesta puhuttaessa, vaikuttivat äidin sanat silti voimakkaasti käytökseeni, ajatteluuni ja olen joutunut tekemään kovasti töitä saadakseni oman ääneni kuuluviin päässäni.

Oli muutamia, joiden kanssa tapailtiin pidemmän aikaa, käytiin treiffeillä, vietettiin aikaa yhdessä ja tutustuttiin toisiimme. Kaksi joiden kanssa juttu olisi saattanut toimia, jollen olisi ollut niin itsekriittinen ja hävennyt omaa käyttäytymistäni ja seksuaalisuuttani. Mielikuvitukseni ja seksuaaliset haluni estivät minua nauttimasta koko touhusta, niin nurinkuriselta kuin se tuntuukin. Luulin olevani virheellinen, jos nautin siitä, joten kielsin sen nautinnon ja tein kaikkeni kääntääkseni ajatukset muualle. Eihän homma tietenkään niin voi toimia.

Sairastin anoreksiaa usean vuoden, hormonitoimintani oli nukahdustilassa ja suhde vartalooni täysin hakoteillä. Niinä vuosina menetin kaiken kiinnostuksen seksiin ja vietin pitkiä selibaattikausia. Hoitotahoni puuttui seksuaaliseen haluttomuuteeni ja seurustelusuhteiden uupumiseen vihjailemalla mahdollisesta lesboudesta. Kuulemma tyypillistä syömishäiriöisillä naisilla, sairastuttaa itsensä lapsen tasolle seksuaalisen epävarmuuden vuoksi. Saihan se minut ajattelemaan asioita, mutten kyllä ollut kiinnostunut yhdestäkään tytöstäkään. Epävarma olin kuitenkin seksuaalisesti, joten siinä lienee yksi syy sairastumiseeni.

Vasta monenvuoden hoitokierteen ja terapiaistuntojen jälkeen aloin löytää itsevarmuutta ja tutustua omaan kehooni. Koin heräämisen naisena kolmekymppisenä kun kuukautiseni alkoivat. Älkää naurako, mutta olin ihan pulassa ensimmäistä kertaa marketin tamponihyllyn edessä! Kaikille kavereille se oli arkipäiväinen ostos nenäliinojen ohella, itse en tiennyt mitä eroa tuotteilla oli keskenään.. Mutta ne tekivät minusta Naisen! Samoihin aikoihin rakastuin. Hormonit jylläsi, kevät teki tuloaan ja tapasin miehen, joka ihastui minuun suinpäin vaikka tiesi sairashistoriani ja oli kuullut vinksahtaneesta mielestäni. Jatkan tästä omassa merkinnässään.

Oikeesti eka kerta

Todennäköisesti en ollut tai tule olemaan ainoa teini, joka kuvitteli jo ala-asteella kaikkien muiden olevan kokeneempia ja ollensa yhdynnässä seurustelukumppaniensa kanssa. Itse kun en oikein päässyt sisään edes koko poikaystävä touhuun.. Kuudennen luokan jälkeen eli joskus kaksitoistavuotiaana ystäväpiirini muuttui monestakin syystä ja laajeni huomattavasti venhemmillakin kavereilla. Ehkä tästä johtuen tunsin sisäistä, itsestä lähtevää painostusta siihen, että minun pitäisi olla kokeneempi ja jotenkin aikuisempi. Se tuntui jotenkin coolilta, sillä tokihan muutaman vuoden vanhemmat kaverini toimivat väistämättöminä esimerkkeinä.

Alettiin käydä viikonloppuisin ja kouluvapaina kaveriporukalla ulkona. Pussikaljottelua, kotibileitä ja viikonloppuja lepakon k-15 illoissa, jonne sinnekin piti sujahtaa väärillä papereilla. Osa löysi poikaystäviä, itse tunsin oloni vähän nurinkuriseksi kun kukaan ei tuntunut kiinnostavalta. Se oli sitä tyypillistä teinimeininkiä; tanssitaan hitaita, pussataan ja kosketellaan jossain pimeässä nurkassa. Kaikki hehkuttivat rakkauden ja ihastumisen ihanuutta, joten kuvittelin kaiken hyvän liittyvän seksiin. Etten saanut mitään ihastumisfiiliksiä kun vaan pussailtiin jossain julkisella paikalla, siispä raahauduin jonkun random kundin kotiin yhtenä viikonloppuna.

Kundi oli mua muutaman vuoden vanhempi mutta ihan yhtä noviisi. Kumpikaan ei tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä, mutta pahinta oli, ettei kumpikaan meistä varmasti tuntenut mitään kiinnostusta toisiamme kohtaan. Oma fiilis oli vaan, että hoidetaan tämä nyt alta, että tiedän miltä se oikeesti tuntuu. Eikä siitä tietenkään jäänyt kuin se epäonnistunut olotila. Ajattelin olevani pahasti vajavainen, jollei sitten koko muu maailma huijannut minua. Eka kerta hoitui siis tän ventovieraan kundin solukämpän vessassa, lavuaaritasolla istuen. Juuri muuta en siitä muista. kundin nimi oli unohtunut jo ennenkuin seuraavana aamuna poistuin sieltä.

Seuraavat kymmenisen kertaa menivät aikalailla samalla kaavalla, sillä enhän mä voinut uskoa kerrasta tai parista. Sillä erotuksella, että kundit ja kämpät vaihtuivat ja päädyin yhä useammin jonkun lomalla olevien vanhempien parisänkyyn. Yhtä turhauttavaa touhu oli silti. Kunnes tapasin saksalaisen merimiehen. Kunnes tajusin, että tunteilla ja henkilökemiallakin on tekemistä asian kanssa. Meillä oli yhteistä aikaa vajaa kaksiviikkoa ja se oli alle kaksikymppisen minäni pisin ja oikeastaan ainoa romanssi.

Saksalainen sai koko kehon väreilemään ihan vaan läheisyydellään ja suutelemalla. Valvottiin yöt tai makoiltiin saksalaisen riippumatossa. Käveltiin pitkin öisiä katuja ja pelattiin biljardia coronabaarissa. Näin Helsingin aivan uusin silmin. Opin niiden päivien aikana itsestäni ja elämästä enemmän kuin vuosiin. Jälkikäteen harmittelin pitkään, että päivät lipuivat ohi eikä rakasteltu saksalaisen kanssa. Kieltäydyin seksistä lähinnä siksi, etten halunnut pilata sitä ihanaa tunnetta. Pelkäsin seksin olevan yhtä latteaa kuin muidenkin kanssa. Nyt sitä ei voi kuin arvailla.

Ensimmäisen kerran tajusin seksuaalisuuden ilon vasta parikymppisenä. Ensimmäisen kerran oikeasti nautin siitä - tosin sainkin olla pitkälti vastaanottavana osapuolena. Se oli poke, jonka tunsin vuosien takaa. Lihaksikas, kalju ja paljon minua vanhempi. Myös paljon kokeneempi ja itsevarmempi, eli paras mahdollinen opettaja. Tavattiin vain muutamia kertoja, mutta minulle jäi hyvät muistot ja aloin tajuta elämästä ja omasta seksuaalisuudestani paljon enemmän. Kunnes sain kuulla sen olevan väärin.

Roolimallina omat vanhemmat?

Kotona ei juurikaan puhuttu rakkaudesta, läheisyydestä, seksuaalisuudesta, naiseudesta tai miehisyydestä. Itseasiassa muistikuvani lapsuuden kodin keskusteluista ovat aika käytännönläheisiä, syvällisyystasoltaan tyyliä mitä kaupasta täytyy ostaa? Lisäksi jatkuvia vanhempieni välisiä kiistoja, joita pakenin omaan mielikuvitusmaailmaani. Fyysisesti olen kyllä saanut haleja ja luvan kaivautua syliin tai kainaloon aina kun siltä on tuntunut.

Mutsi ja faija eivät ole koskaan olleet julkisesti kovinkaan läheisesti. En muista olenko koskaan nähnyt heitä kulkemassa käsikädessä, itseasiassa en muista olenko koskaan nähnyt heidän edes suutelevan. Seksielämää kyllä on ollut, suhteellisen monipuolistakin käsittääkseni. Kokemukseni ja käsitykseni perustuvat toki vain öisiin vakoiluihini makuuhuoneen oven takana, sekä niihin lelu- ja leffakätköihin joita kaivelin uteliaana kersana. Valokuvausta rakastava faijani on myös kuvannut mutsia aika paljon. Itseasiassa ne on todella hyviä kuvia, mutta lapsen silmissä ne alastonkuvat omasta äidistä olivat vain hämmentäviä.

Aika pienestä asti tiesin, että itse haluan elämältä ja parisuhteelta jotain muuta. En tyytyisi vain elämään 'toimivassa suhteessa' vaan haluan ja tarvitsen kaikkea; rakkautta, läheisyyttä, intohimoa ja yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Pitkään luulin olevani liian vaativa, kun maailmasta ei tuntunut löytyvän ketään vaatimuksiani täyttävää. Oli ehkä hyvä kasvaa joitain vuosia, etsiä rauhassa ja tarkentaa omia elämänkäsityksiään ja haaveitaan. Sitä kautta oppi huomaamaan, että välillä on hyväkin olla vaativa. Kyllä niitä vaatimukseni täyttäviäkin löytyy.

Vanhemmat eivät siis monessakaan suhteessa ole toimineet suoranaisena rolimallinani, mutta käänteisesti ajatellen kyllä. Nyt ei saa käsittää väärin. Arvostan ja rakastan molempia vanhempiani todella paljon. En moiti heitä mistään ja he ovat olleet minulla parhaat mahdolliset kasvattajat. On kuitenkin eriasia kasvaa vanhempien elämästä oppien, kuin sitä kopioden.

Lapsuuden kokeiluja

Asuin kerrostalolähiössä ja pihapiirissä oli muutamia samanikäsiä, osa vuoden pari vanhempia tai nuorempia. Kaikki kaveerattiin keskenämme, käytiin toistemme luona synttäreillä ja leikkimässä, pelailtiin yhdessä pihapelejä ym. mitä nyt lähiölapset touhuaa. Eli leikittiin  hippaa pimeässä kellarissa, vetelehdittiin kerhotilassa ja kiipeiltiin huoltotikkaita kerrostalon katolle silläkin uhalla, että aina tuli joku talkkari tai aikuinen riehumaan ja saarnaamaan. Niistä kokemuksista se yhteishenki syntyi.

Jokaiseen pihakaveriin oli kuitenkin erityinen, omanlaisensa suhde. Sellaisia juttuja, jotka pysyi meidän välillä ja joita ei kerrottu muille. Oikeastaan pelottavaa, miten alle kouluikäinen kykenee sellaiseen salamyhkäisyyteen ja kieroiluun, mitä jo silloin harrastimme. Nykyään musta ei enään siihen olisi. Siellä oli tarhakaveri, jonka kanssa leikittiin, oltiin yökylässä, kehitettiin tarinoita. Siellä oli niitä kavereita, joille ei kerrottu kaikkia salaisuuksia.

Sitten sellä oli bestfriend, jonka kanssa oltiin kuin paita ja peppu. Vietin aikaa heillä ja hän meillä. Olin jopa viikon lomareissuilla sen perheen kanssa ja meistä tuli aika läheisiä. Kaksi tyttöä, ehkä viisi tai kuusi kun alettiin enemmän juttelemaan siitä mitä aikuiset tekee. Leikittiin tosi usein kotia ja kotileikkiinhän kuuluu asettua aikuisten rooliin. Ottaa mallia omista vanhemmista tai siitä millaisia kuvitteli heidän olevan. Kun mennään sänkyyn ollaan yhdessä. Silleen. Se oli lapsen silmin niin outoa ja kiehtovaa ettei niihin leikkeihin kyllästynyt koskaan. Kosketeltiin ja kuviteltiin jotain. Eihän sen ikäinen oikeestaan osannut kiihottua mutta se oli jännittävää, sillä se piti tehdä vanhemmilta salaa. Niinhän vanhemmatkin koitti tehdä sen salaa meiltä. Aina yöllä ja niin että laittoivat oven kiinni. Siellä suljetun oven takana oli hyvä istua kuuntelemassa ja kummastelemassa..

Oli toinenkin kaveri jonka kanssa leikittiin kotia. Mun eka poikaystävä Pee, jonka kanssa oltiin saman ikäisiä. Pee asui naapurirapussa, sillä oli parvisänky niiden vanhempien makuuhuoneessa, joten se tiesi miten pitää toimia. Oltiin viisi-kuusi vuotiaita, ennen koulua tämä oli kuitenkin, sillä Pee muutti pois eskarivuoden aikana. Peen äiti oli lähes aina kotona, mikä teki asiasta vielä jännempää. Meillä oli kasapäin selityksiä sille. mitä me leikitään siellä parvella peiton alla, tai miksei meillä ole vaatteita. Lopulta ne ei mennyt enään läpi vaan Pee joutui kotiarestiin enkä mä saanut mennä enään sinne leikkimään. Yhä edelleen epäilen, että ne muutti pois siksi, että Peen äidin mielestä olin huonoa seuraa.

Me kuviteltiin tietävämme niin paljon, mutta todellisuudessa ymmärrys seksuaalisuudesta oli tasolla; miehellä on pippeli ja sen pitää työntää se naisen pimppiin ja se on kivaa. Ehkä Peen äidin asiaan puuttumisen jälkeen pinnalle alkoi nousta ne tunteet siitä että se olikin väärin. Että niin ei kuulukaan toimia ja että se on jotenkin likaista. Samalla mietin miksi mun vanhemmat tekee sitä ja onko niissäkin joku vika.. Mulla ei itseasiassa ole mitään muistikuvia kertoiko Peen äiti mun vanhemmille, ainakaan en muista että ne olisi koskaan millään tavoin puuttunut mun seksuaalisuuten - ennenkuin teini-iässä. Siitä lisää myöhemmin.

Jostain se kai sai alkunsa

Muistikuvat lapsuudesta on pätkittäisiä sykäyksiä sieltä täältä, voi olla että sekoitan aikajärjestyksen mielessäni enkä siksi aiokaan kertoa elämäntarinaani kronologisesti ja vuosi vuodelta. Ketään ei kiinnostaisi eikä kukaan jaksaisi sitä lukea. Enkä pystyisi pysymään faktoissa vaan sitä olisi pakko värittää jollain mielenkiintoisemmalla. Tarkoitus on kirjoittamisen kautta käydä läpi ja kummastella tätä naiseutumisen hidasta, väliin vaikeaa, mutta loppupelissä kovin kiehtovaa prosessia. Joka on nyt kestänyt yli kolmekymmentä vuotta ja tulee toivottavasti jatkumaan vielä samanmatkaa.

En tiedä koska tajusin olevani tyttö. Varmaan aika pienenä, kyllähän jo vauvoille leperrellään nätti tyttö, kiltti tyttö, tuhma tyttö -juttuja. Olin ainoa lapsi kun synnyin joten kotona ei ollut vertauskuvaa muista kuin äidistä ja isästä. Sen muistan että ainakin jo kolmen neljän vanhana tiesin heidän olevan erilaisia. Tiesin olevani tyttö vaikka halusin olla poika. Halusin olla poika itseasiassa aika kauan, sanotaan nyt henkiseen aikuistumiseen saakka. Jotenkin sisäisesti kadehdin sitä maskuliinisuutta, atleettista lihaksistoa ja vapaamman oloista elämää. Naiseus tuntui liian rooliin asettavalta ja kahlitsevalta. Ehkä se osittain olikin sitä, elin lapsuuteni 70- 80-luvuilla eikä tasa-arvokeskustelut olleet läheskään nykyisessä mittakaavassaan.

Siispä kapinoin, omalla tavallani. Lopetin balettitunnit äidiltä salaa, sillä inhosin balettiopettajan kritisointia notkoselkäistä kroppaani ja yliliikkuvia niveliäni kohtaan. Olin jatkuvasti tunneilla vain löysä makaroni tai keitetty spagetti. Salaa kuitenkin haaveilin huippuballeriinan elämästä. Kieltäydyin jo ala-asteella pukeutumasta mekkoihin tai hameisiin, kuljin leviksen 501ssä ja isoissa huppareissa, niinkuin siihen aikaan kuului. Minusta tuli tallityttö, viihdyin eläinten seurassa ja olen ihan kohtuu hyvä ratsastaja. Tallilla tutustuin kuitenkin myös vanhempiin tyttöihin, aloin polttamaan ja käymään viikonloppuisin ulkona.

Itseäni muutaman vuoden vanhemmilla oli toki takana seurustelusuhteita tai poikakavereita. Tunsin itseni epäonnistuneeksi ja huonoksi, kun kukaan poika ei tykännyt musta. Kai ne kiinnostui niistä jotka jaksoi laittautua ja leperrellä, minä elin aikalailla omassa maailmassani silloin kun en ollut hevosten seurassa. Kyse ei kuitenkaan ollut siitä, ettenkö olisi ollut kiinnostunut -päinvastoin. Lapsuudesta taisi vain jäädä muutama trauma, joiden takia pelkäsin näyttää seksuaalisuuttani. Aluksi tunsin itseni rumaksi tai tekeväni väärin, jos edes osoitan kiinnostusta, pelkäsin olevani jotenkin yliseksuaalinen. Eka kerta käytännössä kuitenkin tipautti mun taivaista suoraan pohjamutiin, kun tajusin etten oikeesti tiedä yhtään mitä pitäisi tehdä ja menin ihan puihin. Mutta siitä lisää kohta.